sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Haluatteko improiltoja?

Syksyllä jo puhuttiin mahdollisista improilloista. Yksi tällainen järjestettiinkin, mutta paikalle tuli vain osa kiinnostuneista... :((

Nytpä siis markkinoidaan mahdollisuutta järjestää tällaisia improiltoja, jos löytyy porukka, joka olisi kiinnostunut sekä OIKEASTI TULOSSA. Jos joku onnistuu kasaamaan jengin, voidaan sopia Reetan, Piipon tai Karumäen kanssa aika. Ilmoittautukaa vaikkapa jolle kulle edellä mainituista :)

Improillan tarkoituksena on kokoontua improvisoimaan yhdessä ja katsomaan toisten improja. Varmasti harkoista muistatte joitakin ikimuistoisia helmiä ja haluaisitte nähdä lisää. 
Tämä on siis siihen oiva mahdollisuus!  

 

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Teatterimatkaa ja kurssipäivää

Uutuuttaan kiiltävän johtokunnan kultamussukat keskustelivat vuoden ensimmäisessä kokouksessa tämän kevään teatterimatkasta ja mahdollisesta liikunta- & kurssipäivästä. Kumpikin tullaan järjestämään viimeistään maaliskuussa, sillä siitä eteenpäin ovat kaikki ryhmät niin innokkaasti näytelmien parissa, että ylimääräistä aikaa tuskin jää.

Teatterimatkan kandidaateiksi ehdotettiin Rauman kaupunginteatterilla ensi-iltansa saavaa 39 askelta ja Turun Nuoren Teatterin 1827 Infernal Musicalia. Tässäpä siis pienet makupalat niistä:

39 askelta
Hersyvän hauska agenttiseikkailu kuljettaa katsojaa Lontoosta Skotlannin nummille. mukana on myös roppakaupalla romantiikkaa, murha, vääriä syytöksiä sekä annos road movieta ja maalaiskomediaa. Esitys on todellinen teatterileikki ja teatterin ammattilaisten taidonnäyte, jossa vain neljä näyttelijää näyttelee yli 30 henkilön roolit. Roolien vaihtuessa tiuhaan tahtiin yleisö saa hämmästellä näyttelijöiden muuntautumiskykyä. Vähällä tässä näytelmässä ei selviä kukaan, eikä varsinkaan puvusto, kampaamo, tarpeisto eikä lavastamo.

1827 Infernal Musical
Pärekatot roihusivat ja myrsky yllytti liekkejä, kun Turku paloi tuhkaksi vuonna 1827. Järisyttävä ja pohjoismaiden suurin kaupunkipalo osoitti ihmisen pienuuden ja siirsi Suomen kaupallisen, kulttuurisen, akateemisen ja kansainvälisen keskuksen venäläisten hallintokaupunkiin Helsinkiin. Mistä kaikki sai alkunsa? Onko syy todellakin pahaisessa piika-Mariassa? Onko metsien miehessä Väinössä avain pelastukseen? Onko apua Paavo Ruotsalaisesta, arkkipiispa Tengströmistä tai venäläisistä sotilaista? Löytyykö runoilija Elias Hellmanin ranteesta ruista, vaikka kaikki ympärillä roihuaa ja äitiä on ikävä? Turkulaisten nuorten äänihuulet ovat kovilla, kun ilmoille kajautetaan ulkomaisen ja kotimaisen heavy metallin infernaalisimpia klassikkobiisejä kautta aikain.

Joten vastaapa: Kumpi näytelmä on kiinnostavampi? Entä millaista ohjelmaa haluaisit kurssi- & liikuntapäivään? Akrobatiaa? Jenkkaa? Irrottelua? Silmänkääntöä? Huulen heittoa? Mitä vain?