keskiviikko 13. elokuuta 2014

Työ tekijäänsä kiittää

Enää viikko "Työ tekijäänsä - oikeaa puhetta työstä" kantaesitysensi-iltaan. Eilen tiistaina 12.8. lehdistötilaisuus kirvoitti median kiinnostuksen. Syytä onkin, sillä näytelmä toteuttaa ensimmäisenä Suomessa dokumenttiteatteria verbatim- eli sanasta sanaan-tekniikalla, jossa näyttelijät pyrkivät toistamaan haastateltujen henkilöiden puheen pienimpiä henkäyksiä ja taukoja myöten.




"Porin Teatterinuorten uutuusnäytelmä Työ tekijäänsä saa ensi-iltansa maanantaina 18.elokuuta. Näytelmä on toteutettu kokonaan verbatim-tekniikalla ja kyseessä on laatuaan ensimmäinen kokeilu Suomessa. Myös musiikki on sävelletty tekniikkaa hyödyntäen. Näytelmän aiheena on työ ja suomalaisessa työelämässä tapahtunut ja tapahtuva muutos."  Radio Porin haastattelu


"Myös Henri Välikankaan näytelmää varten säveltämässä musiikissa käytetään lyriikoissa aitoja repliikkejä, ja laulut noudattavat puherytmiä ja intonaatiota.
Työelämän muutosta käsittelevää näytelmää varten kerättiin haastattelumateriaalia lähes puolentoista vuoden ajan. Puheenvuoronsa saavat muun muassa 63-vuotias levyseppähitsari Porin Mäntyluodosta, kolmekymppinen Salon Nokian tehtaiden lopetusprosessin läpikäynyt työntekijä ja 18-vuotias Hesburger-työläinen.Nuorisoteatterin konkareillekin täysin uudenlaisen esiintymistekniikan opetteleminen oli vaikeaa, ja jokainen etsi oman tavan harjoitella ja painaa mieleensä kokonaista puhumistyyliä täytesanoineen.Verbatim-teatteria tehdään paljon etenkin Australiassa ja Englannissa." Satakunnan Kansan artikkeli

"Porin Teatterinuoret joutuivat opettelemaan aivan uudenlaisia tapoja harjoitella käsikirjoitusta tehdessään maanantaina ensi-iltansa saavaa Työ tekijäänsä -näytelmää.
Esityksessä nimittäin kuullaan ihan oikeita ihmisiä. Näyttelijöiden esittäminä toki, mutta sanojen lisäksi he toistavat puheen rytmin, äänenpainot, täytesanat ja murteen juuri niin kuin tosielämän haastateltavat ovat ne antaneet ulos. Katso videolta pätkä esityksestä:" Satakunnan Kansan uutisvideo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti